Heipa hei tyttäret!

Pitkästä aikaa täällä, viime viikko meni tosiaankin töiden parissa ja nimenomaan netissä. Iltaisin ei sitten enää jaksanut ruutua siristellä yhtään. Aika surullisissa tunnelmissa loppuviikko kaikkiaan töissäkin meni.

Ehkäpä jostain iltapäivälehdistä luittekin, mikä täällä puhutti. Eli parikymppinen opiskelijakaveri oli tulossa baarista kotiin paria viikkoa sitten, kun tossa aika meidän lähellä se pahoinpideltiin henkihieveriin ja kaapattiin kyytiin. Jutulla oli surullinen loppu, sillä hän sitten kuoli viime viikolla. Oli muuten vielä meidän työpaikalta, joten senkin takia asia monilla mielessä. Lauantaina täällä oli muuten sellainen väkivaltaa vastustava marssikin. Itse ei oltu paikalla, kun olin miestä kannustamassa maratonilla.

Mutta tänä aamuna olenkin puuhaillut jotain, mikä on tuonut monet ihanat muistot ja TEIDÄT mieleen! Tosin haikeuttakin myös. Mun sähköposti nimittäin sulkeutuu tässä kuun lopussa (laitan vielä erikseen viestiä uusista osoitteista) ja sitä aloin siivoamaan. Mulla tallessa satoja rakkaita viestejä vuodelta 2001 alkaen. Ja teinkin niin, että kopioin ne kaikki talteen! Muutama tuntia siihen kaikkinensa meni!

Niistä sähköposteista näkee hyvin meidän tyttärien elämää ja tapahtumia, iloineen ja suruineen. Nanttekin mm. kirjoitti vuonna 2001 katselevansa koirakirjoja sillä mielellä ja nythän elämää ilahduttaa Raskali.

Huomenna olen menossa taas Tampereelle. Siskon luo junalla/bussilla yhdeksi yöksi. Pitää tuota opiskelijakorttia käyttää, kun vielä mahdollista. Sitä paitsi siskoakaan ei varmaan kesällä liiemmin nää, kun hänkin kovasti töissä. Mullakin alkaa taas työt sitten oikein kunnolla jo ensi viikolla, eli pitäisi yrittää vähän lomaillakin.

Yliopistolla aion sitten tulostaa ne kirjeet talteen. Mulla on yliopiston tulostuskiintiötä ollut tallella tuhansia sivuja. Annoin siskolle tunnukset, ja se on sitä ansiokkaasti tulostanut, mutta nyt sitten itselläkin on sille lopulle käyttöä.

Miehellekin annoin kerran yllätykseksi tulostettuja sähköposteja siltä ajalta, kun se oli vaihdossa. Nykyään ei enää rakkauskirjeitä kirjoiteta, joten nekin on arvokkaita muistoja!

Muutamissa viesteissä oli vielä tallella munkin kirjoittamat sepustukset. Niitäkin on ollut hauska lukea. Jotenkin kyllä tuntuu, että oma elämä on ollut paljon mielenkiintoisempaa ja vauhdikkaampaa vielä silloin viisi vuotta sitten. Niin paljon  enemmän tekemistä ja ihmisiä. Mutta ehkäpä sitä on tässä saanut muuten jotain hyvää ja uutta sen tilalle!

Muuten viikonloppu meni todella pitkästä aikaa kotona, ja olihan se maraton. Eilen katsottiin leffa nimeltä Zozo (kertoo libanonilaispojasta, jonka perhe kuolee sodassa ja joka lähtee yksin Ruotsiin). Sen on tehnyt sama nuori ohjaaja, joka on tehnyt mm. Jalla Jallan. Mekin ollaan siis aivan vihonviimeisinä siirrytty vihdoin dvd-aikaan ;). Tosin nytkin tuo uusi laite kuluu  enemmänkin tv-ohjelmien tallentamiseen, kun torstaina Lost ja Teho-osasto tulevat samaan aikaan, pöh!